puh. 010 567 8808
Vision Law

Tagit: vision

Yrityksen saneeraukseen pääsy helpottui

Yrityssaneerausta koskeva laki muuttui 1.7.2022. Muutoksen tavoitteena on mm. edistää elinkelpoisen liiketoiminnan jatkumista sekä parantamaan konkurssin tehneiden yrittäjien mahdollisuutta päästä uuteen alkuun. yrityksen velkajärjestelyä koskevan lain merkittävin muutos on uusi varhainen saneerausmenettely, jonka myötä yrityksen saneeraukseen pääsy helpottui ja nopeutui. Lisäksi laissa on muutamia muita muutoksia, joiden arvioidaan helpottavan yrityssaneerausmenettelyyn pääsemistä ja toisaalta tehostavan yrityssaneerausmenettelyä. Mikä […]

Lue artikkeli

Yritysjärjestelyt ja yrityskaupat

Yritysjärjestelyllä tarkoitetaan usein yrityskauppaa mutta sillä tarkoitetaan myös muita yritystä ja sen omistusta muovaavia toimia, kuten sulautumista, jakautumista, sukupolvenvaihdosta tai yrityksen purkamista. Yritysjärjestelyt ja yrityskaupat ovat mahdollisia kaikissa yhtiömuodoissa, eli osakeyhtiössä, kommandiittiyhtiössä, avoimessa yhtiössä, osuuskunnassa sekä yksityisen elinkeinonharjoittajan liiketoiminnassa. On huomattava, että yksityisen elinkeinonharjoittajan liiketoiminta ei ole erillinen yhtiö, vaan siinä elinkeinonharjoittajan varat vain pidetään […]

Lue artikkeli

Työsopimuksen purkaminen koeajalla

Koeajan tarkoituksena on selvittää, soveltuuko työntekijä hänelle suunniteltuihin tehtäviin ja toisaalta haluaako työntekijä tehdä kyseisiä tehtäviä. Työsopimuksen purkaminen on koeajalla normaalia helpompaa. Työsopimus voidaan päättää mistä tahansa syystä, joka ei ole epäasiallinen tai syrjivä. Työntekijän toiminta vapaa-ajalla ei kelpaa koeaikapurun perusteeksi, jos toiminta ei ole rikollista tai työnantajaa vahingoittavaa. Myöskään työnantajan taloudelliset ja tuotannolliset syyt […]

Lue artikkeli

Kestävä kehitys ja yritysvastuu

Kestävä kehitys mukauttaa toimintamme maapallon kantokyvyn rajoihin, jotta tulevillakin sukupolvilla olisi mahdollisuus hyvinvointiin. Kestävän kehityksen ja vastuullisuusajattelun tarkoituksena on toimia päivittäisen toiminnan lähtökohtana. Kestävä kehitys ja yritysvastuu ovat vapaaehtoista toimintaa, jota säännellään standardein ja itsesääntelyn keinoin. Sitoutuminen esimerkiksi ihmisoikeusperiaatteisiin edistää ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. Kestävästä kehityksestä tulee kannattavaa, kun asiakkaat valitsevat sellaisen yrityksen tuotteen, jonka toiminnan kokevat […]

Lue artikkeli

Yrityksen lakiasiat

Yritysten täytyy ilmoittaa omistajansa eli ns. edunsaajat kaupparekisteriin. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia osakeyhtiöitä sekä osuuskuntia. Ilmoitus on tehtävä 1.7.2019-1.7.2020 sekä aina kun edunsaajat eli yrityksen omistajat muuttuvat. Uusi velvoite perustuu rahanpesulakiin sekä EU-direktiiviin. Yrityksen lakiasiat ja sopimukset on tärkeää pitää kunnossa perusliiketoiminnan ohella. Mikä edunsaaja? Rahanpesulaissa määritellään, että edunsaaja on henkilö, joka joko omistaa yrityksen tai […]

Lue artikkeli

Testamentin virhe

Testamentin virhe, niin sanottu tahtovirhe, voi olla kyseessä kun testamentin tekijä on taivuteltu tekemään testamentti tai kun testamentin tekijältä puuttuu kelpoisuus laatia testamentti. Tällöin oikeustoimi voi olla mahdollista peräyttää tai mitätöidä. Oikeustoimet voidaan jakaa kahteen ryhmään termein inter vivos ja mortis causa. Suomeksi termit tarkoittavat elävien kesken ja kuoleman sattuessa. Tahtovirhe voi tulla kyseeseen niin […]

Lue artikkeli

Reklamaatio eli virheilmoitus asuntokaupassa

Lain mukaan reklamaatio eli virheilmoitus asuntokaupassa on tehtävä kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun se on havaittu tai se olisi pitänyt havaita. Oikeuskäytännössä kohtuullisena aikana on pidetty enintään 3-4 kuukauden aikaa, ostajalla täytyy olla sen verran aikaa, että hän pääsee selville virheestä ja sen merkityksestä. Uuden ja käytetyn asunnon kaupassa sovelletaan eri virhesäännöksiä. Asuntokaupan virhe käytetyn […]

Lue artikkeli

Lähestymiskielto ja sen hakeminen

Lähestymiskiellon hakeminen suojaksesi on perusteltua silloin, kun pelkäät turvallisuutesi puolesta. Lähestymiskieltoa voidaan hakea sille,  joka uhkaa sinun henkeä, terveyttä, vapautta tai rauhaa. Lähestymiskielto tarkoittaa sitä, että henkesi, terveytesi, vapautesi tai rauhasi suojaamiseksi voidaan jotakuta toista kieltää ottamasta sinuun yhteyttä. Lähestymiskielto voi olla perusmuotoinen-, laajennettu tai perheen sisäinen lähestymiskielto. Perusmuotoinen lähestymiskielto Perusmuotoisella lähestymiskiellolla tarkoitetaan sitä, että […]

Lue artikkeli

Irtisanominen koeajalla

Koeaikana kumpikin osapuoli voi purkaa työsuhteen, jolloin lakimääräistä irtisanomisaikaa ei noudateta. Työntekijä jää siis vaille normaalia irtisanomissuojaa, mutta ei toisaalta ole velvollinen myöskään työskentelemään irtisanomisaikaa yrityksessä. Irtisanominen koeajalla eli koeaikapurku päättää työsuhteen heti. Milloin työsopimus voidaan purkaa koeaikana? Koeaikapurkuun ei tarvita erityisiä perusteita. Jos työntekijä perusteet pyytää, täytyy ne hänelle ilmoittaa. Perusteena pelkkä “koeaika” ei […]

Lue artikkeli

Testamentin teko – Näin testamentti tehdään

Testamentin teko saattaa kuulostaa hankalalta mutta kun luet tämän artikkelin, saat hyvän yleiskuvan testamentista sekä testamentin laatimisesta. Testamentin voi laatia joko itse tai lakimiehen avustuksella. Jälkimmäisessä tapauksessa testamentin tekijän tahto tulee usein selkeämmin kirjattua ja tilaisuudessa tehdyt muistiinpanot auttavat myös mahdollisessa testamentin tulkintariidoissa. Mikä on testamentti Testamentti on ainoa asiakirja, jolla voi tehokkaasti määrätä omaisuudesta […]

Lue artikkeli

Open chat
1
Hei, kuinka voimme auttaa? Kerro asiasi - lakimies vastaa mahdollisimman pian :)