puh. 010 567 8808
Vision Law

Tagit: visionlaw

Puhelinmyynti vaikeutuu

Puhelinmyynti vaikeutuu kun puhelinmyynnissä eli telemarkkinoinnissa otetaan käyttöön kirjallinen vahvistusmenettely. Puhelinmyyntiä koskeva kirjallinen vahvistus on ollut käytössä Ruotsissa jo vuodesta 2018. Suomessa uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alussa. Kuluttajan asema paranee Kuluttajansuojalain puhelinmyyntiä koskeva uudistus tulee vaikuttamaan erityisesti sanoma- ja aikakausilehtien sekä sähkön puhelinmyyntiin mutta yleisesti kaikkien kulutushyödykkeiden puhelinmyyntiin. Uudistuksen tarkoituksena on helpottaa erityisesti sellaisten […]

Lue artikkeli

Yrityksen saneeraukseen pääsy helpottui

Yrityssaneerausta koskeva laki muuttui 1.7.2022. Muutoksen tavoitteena on mm. edistää elinkelpoisen liiketoiminnan jatkumista sekä parantamaan konkurssin tehneiden yrittäjien mahdollisuutta päästä uuteen alkuun. yrityksen velkajärjestelyä koskevan lain merkittävin muutos on uusi varhainen saneerausmenettely, jonka myötä yrityksen saneeraukseen pääsy helpottui ja nopeutui. Lisäksi laissa on muutamia muita muutoksia, joiden arvioidaan helpottavan yrityssaneerausmenettelyyn pääsemistä ja toisaalta tehostavan yrityssaneerausmenettelyä. Mikä […]

Lue artikkeli

Lakipakki palvelupaketti yrityksille

Ensin eniten some-seuraajia Suomessa, tämän jälkeen koko Suomea kiertänyt Lakitupa-auto ja nyt uniikki Lakipakki palvelupaketti yrityksille. VisionLaw lakitoimisto on muutoksen veturi! VisionLaw lakitoimisto on koko olemassaolonsa ajan rikkonut myyttejä ja kehittänyt uusia palvelukonsepteja. Viime vuonna yhtiö toi lakimiehen lähestyttävyyden uudelle tasolle Lakitupa-auto ideallaan, jossa lakimies palvelee asiakkaita liikkuvassa lakitoimistossa. Auto kiersi koronan hieman rauhoituttua koko […]

Lue artikkeli

Tavaramerkin hakeminen

Tavaramerkin hakeminen EU:n koronatuella on nyt mahdollista vuoden 2021 loppuun asti. 1500 euron koronatuen kohteena on tavaramerkin hakeminen ja tukea voi saada niin Suomen kuin EU:n tavaramerkki- ja mallioikeusmaksuihin. Kansallinen tavaramerkki antaa suojaa Suomen alueella ja EU-tavaramerkit ja mallioikeudet ovat suojattuja koko EU-alueella. Mikä on tavaramerkki? Tavaramerkki on tunnusmerkki, joka erottaa tietyn yrityksen tavarat ja […]

Lue artikkeli

Epidemiakeskeytys­vakuutuksesta korvauksia ravintolalle

Artikkelissamme noin vuosi sitten pohdimme valtion korvausvelvollisuutta, mikäli yrityksen liiketoimintaa on koronan takia estetty tai sitä on rajoitettu, kts lisää täältä. Korvaako vakuutusyhtiö ravintoloiden koronavahinkoja keskeytysvakuutuksesta? Eräs ravintolayrittäjä haki Pohjola vakuutusyhtiöltä korvauksia epidemiakeskeytysvakuutuksesta mutta vakuutusyhtiö eväsi korvauksen. Myöhemmin vakuutuslautakunta kuitenkin suositteli yksimielisellä päätöksellään, että epidemiakeskeytysvakuutuksesta tulisi maksaa korvauksia ravintolalle. Koska vakuutusyhtiö Pohjola ei korvauksia maksanut, vei […]

Lue artikkeli

Yrityksen asiakirjat ja sopimukset

Sopimukset ja asiakirjat-pakollinen paha vai jotain ihan muuta? Yrityksen toiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että yrityksen asiakirjat ja sopimukset ovat ajan tasalla.  Tietyt asiakirjat tulee suoraan lain nojalla olla kunnossa. Osa asiakirjoista ja sopimuksista taas on sellaisia, jotka on hyvä olla tehtynä ajatellen esimerkiksi yrityksen sidosryhmiä, työntekijöitä, omistajia tai yrittäjän perheenjäseniä. Yrityksen asiakirjat ja sopimukset […]

Lue artikkeli

Yritysjärjestelyt ja yrityskaupat

Yritysjärjestelyllä tarkoitetaan usein yrityskauppaa mutta sillä tarkoitetaan myös muita yritystä ja sen omistusta muovaavia toimia, kuten sulautumista, jakautumista, sukupolvenvaihdosta tai yrityksen purkamista. Yritysjärjestelyt ja yrityskaupat ovat mahdollisia kaikissa yhtiömuodoissa, eli osakeyhtiössä, kommandiittiyhtiössä, avoimessa yhtiössä, osuuskunnassa sekä yksityisen elinkeinonharjoittajan liiketoiminnassa. On huomattava, että yksityisen elinkeinonharjoittajan liiketoiminta ei ole erillinen yhtiö, vaan siinä elinkeinonharjoittajan varat vain pidetään […]

Lue artikkeli

Yrityskaupan sopimukset

Yrityskauppojen hoitamisessa tarvitaan juridista, taloudellista ja sosiaalista osaamista. Yrityskauppaan sovelletaan kauppalain ja oikeustoimilain säädöksiä. Kauppalaista voidaan vapaasti poiketa osapuolten yhteisellä sopimuksella. Yrityskauppasopimuksesta tulee ilmetä selkeästi ja johdonmukaisesti, mistä siinä sovitaan. Kaupankäynnin osapuolten olettamukset tulevan sopimuksen sisällöstä tulee kirjoittaa osaksi sopimusta. Yrityskauppa perustuu osapuolten vilpittömyyteen ja rehellisyyteen toisiaan kohtaan. Yrityskaupan sopimukset on syytä laatia huolella, jotta […]

Lue artikkeli

Koronarajoitusten korvaaminen yrityksille

Koronarajoitusten korvaaminen yrityksille ja erityisesti valtion tapaa hoitaa koronavahinkojen korvaaminen Business Finlandin ja ELY-keskusten kautta, on laajalti kritisoitu. Keskustelun keskiössä on ollut se, että ensivaiheen yritystuet ohjautuivat vain liiketoiminnan kehittämiseen mutta monet taloudellisesti ahtaimmilla olevat yritykset, jotka yrittävät sinnitellä arjen selviämisen kanssa, jäävät vaille tukia. Vasta nyt hallitus on miettimässä uusia yritystukia ravintoloille ja kahviloille, […]

Lue artikkeli

Työsopimuksen purkaminen koeajalla

Koeajan tarkoituksena on selvittää, soveltuuko työntekijä hänelle suunniteltuihin tehtäviin ja toisaalta haluaako työntekijä tehdä kyseisiä tehtäviä. Työsopimuksen purkaminen on koeajalla normaalia helpompaa. Työsopimus voidaan päättää mistä tahansa syystä, joka ei ole epäasiallinen tai syrjivä. Työntekijän toiminta vapaa-ajalla ei kelpaa koeaikapurun perusteeksi, jos toiminta ei ole rikollista tai työnantajaa vahingoittavaa. Myöskään työnantajan taloudelliset ja tuotannolliset syyt […]

Lue artikkeli

Kestävä kehitys ja yritysvastuu

Kestävä kehitys mukauttaa toimintamme maapallon kantokyvyn rajoihin, jotta tulevillakin sukupolvilla olisi mahdollisuus hyvinvointiin. Kestävän kehityksen ja vastuullisuusajattelun tarkoituksena on toimia päivittäisen toiminnan lähtökohtana. Kestävä kehitys ja yritysvastuu ovat vapaaehtoista toimintaa, jota säännellään standardein ja itsesääntelyn keinoin. Sitoutuminen esimerkiksi ihmisoikeusperiaatteisiin edistää ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. Kestävästä kehityksestä tulee kannattavaa, kun asiakkaat valitsevat sellaisen yrityksen tuotteen, jonka toiminnan kokevat […]

Lue artikkeli

Yrityksen lakiasiat

Yritysten täytyy ilmoittaa omistajansa eli ns. edunsaajat kaupparekisteriin. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia osakeyhtiöitä sekä osuuskuntia. Ilmoitus on tehtävä 1.7.2019-1.7.2020 sekä aina kun edunsaajat eli yrityksen omistajat muuttuvat. Uusi velvoite perustuu rahanpesulakiin sekä EU-direktiiviin. Yrityksen lakiasiat ja sopimukset on tärkeää pitää kunnossa perusliiketoiminnan ohella. Mikä edunsaaja? Rahanpesulaissa määritellään, että edunsaaja on henkilö, joka joko omistaa yrityksen tai […]

Lue artikkeli

Yrittäjän tärkeät sopimukset

Ennakointi on viisasta ja erityisen tärkeää se on yrittäjälle. Innostunut yrittäjä unohtaa usein huolellisesti laadittujen sopimusten merkityksen. Liian usein lakiasioita ja sopimuksia aletaan miettiä vasta, kun jokin yllättävä asia on jo tapahtunut. Sopimusten tekeminen ja päivittäminen on yrittäjälle yhtä tärkeää, kuin vakuutusten ottaminen. Yrittäjän tärkeät sopimukset ja asiakirjat voidaan jakaa kahteen kategoriaan, yrityksen omiin sopimuksiin […]

Lue artikkeli

Franchiseyrittäjä – kuka auttaa sinua?

Franchisetoiminnan toimintaperiaate on, että ketju, ns. franchise-antaja luovuttaa yrittäjälle, franchiseyrittäjä, oikeuden käyttää tunnettua brändiään sekä liiketoimintamallia eli konseptia tietyin ehdoin tietyllä alueella. Käytännössä franchise antaja kouluttaa uuden franchise yrittäjän, suunnittelee liiketoiminnan, hoitaa taloushallinnon ja valvoo yrittäjää, joka tietysti maksaa konseptin käytöstä. Mallin menestys perustuu toimivalle yhteistyölle ketjun ja yksityisyrittäjän välillä. Eniten franchiseketjuja on ruoka- ja […]

Lue artikkeli

Seksuaalirikokset tutkinnassa Pirkanmaalla

Poliisi tutkii törkeitä lapsiin sosiaalisessa mediassa kohdistuneita seksuaalirikoksia. Rikosepäily on laatunsa ja laajuutensa vuoksi herättänyt myös julkista huomiota. Seksuaalirikokset on tehtailtu Pirkanmaalla ja poliisin mukaan rikoksen uhreina voi olla jopa 250 asianomistajaa. Tässä artikkelissa käsittelemme rikosasian etenemistä asianomistajan ja erityisesti lapsen näkökulmasta. Miten asia etenee? Seksuaalirikokset, jotka kohdistuvat lapsiin, ovat erityisen ikäviä kaikille osapuolille. Rikoksen tutkimisesta vastaa […]

Lue artikkeli

Oikeusturvaedun hakeminen

Asiat eivät aina etene toivotulla tavalla ja osapuolten välille syntyä erimielisyyksiä ja riitoja. Saatetaan jopa joutua rikoksen uhriksi. Tällöin voi syntyä tarve lakimiehen avulle. Asianajo- ja oikeudenkäyntikulujen korvattavuus kussakin tilanteessa kannattaa selvittää etukäteen ennen kuin lakimies alkaa hoitamaan asiaa. Oikeusturvaedun hakeminen on jo hyvä antaa asiaa hoitavan lakimiehen tehtäväksi. Oikeusturvavakuutus on apunasi silloin, kun tarvitset […]

Lue artikkeli

Kilpailukieltosopimus

Lain mukaan kilpailukieltosopimuksella voidaan erityisen painavasta syystä rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen kilpailevan toimijan kanssa samoin kuin työntekijän oikeutta itse harjoittaa tällaista toimintaa. Kilpailukieltosopimus on mahdollista tehdä johtavassa asemassa oleville ja käytännössä työtehtävät liittyvät tällöin tuotekehitys- tai tutkimustoimintaan tai vastaavaan ja työnantajalla on sellaista osaamista, jota kilpailijoilla ei yleisesti ole käytössä. Yrityksen […]

Lue artikkeli

Hyvä lakimies

Helposti lähestyttävällä VisionLaw lakitoimistolla on Suomessa eniten Facebook ja Instagram seuraajia, millään muulla lakitoimistolla tai asianajotoimistolla ei ole yhtä paljon seuraajia kuin VisionLaw:lla. VisionLaw:lla on nyt myös TikTok tili, ota sekin seurantaan. VisionLaw on koko kansan asianajotoimisto, jolla on perinteiset kiinteät toimistot Tampereella, Helsingissä, Vaasassa ja Seinäjoella sekä liikkuva Lakitupa toimisto aina siellä, missä asiakkaat […]

Lue artikkeli

Sopimuksen pätemättömyys

Arjessa törmäämme sopimuksiin niin usein, ettemme välttämättä edes miellä kaikkia toimiamme sopimuksiksi. Sopimuksia ovat esimerkiksi bussi-, juna- ja konserttilipun ostaminen, auton pysäköinti parkkihalliin, avioliiton solmiminen ja asuntokauppa. Juridisesti katsottuna sopimus syntyy, kun annettuun tarjoukseen on saatu hyväksyvä ja tarjousta vastaava vastaus oikea-aikaisesti. Sopimuksen pätemättömyys voi johtua sopimusosapuolista, sopimuksen syntyyn liittyvistä asioista tai itse sopimuksen sisällöstä. […]

Lue artikkeli

Liikkuva toimisto Lakitupa

VisionLaw asianajotoimisto on lanseerannut uuden ja alalla ennennäkemättömän palvelun, jossa lakimies tapaa asiakkaita liikkuvassa lakitoimistossa. Liikkuva toimisto Lakitupa kiertää Suomea ja on paikalla erilaisissa tapahtumissa, kuten Asuntomessuilla, festivaaleilla ja muissa yleisötapahtumissa. Lakitupa aloittaa syksyllä myös ennalta suunnitellun ja Some-kanavillamme, IG ja FB, tarkemmin informoitavan päivystyksen toimistojemme ulkopuolisilla paikkakunnilla. Näin laadukasta lakiapua saadakseen ei tarvitse aina […]

Lue artikkeli

Ositus avioerossa

Osituksesta eli omaisuuden jaoista säädetään avioliittolaissa ja perintökaaressa. Ositus avioerossa suoritetaan avioeron hetkellä tai puolison kuollessa. Osituksen osapuolilla on vapaus sopia ositettavan omaisuuden arvosta. Avioliittolaki rajoittaa puolisoiden sopimusvapautta vain siinä määrin kuin laissa on nimenomaisesti säädetty. Ositussopimuksista eli osituksen esisopimuksista puolisoiden välisinä sopimuksina laki sitä vastoin nykyisin vaikenee. Erillisen rajoitussäännöksen puuttuessa ne ovat näin ollen […]

Lue artikkeli

Sopimuksen sovittelu

Sopimuksen sovittelu on poikkeus sopimuksen pitävyyden ja pätevyyden pääsäännöstä. Suomen oikeusjärjestyksessä ensimmäinen sovittelusäännös on jo vuodelta 1923. Kuluttajansuojalaki mahdollistaa sovittelun Kuluttajasopimuksen sovittelua ja tulkintaa ohjaa kuluttajansuojalain (KSL) 4 luku. Kuluttajansuojalain 4 luvussa säädetään kulutushyödykettä koskevien yksittäisten sopimusten sovittelusta. Kulutushyödykkeen sopimuksen mukaista hintaa voidaan sovitella, jos hinta on kulutushyödykkeen laatu tai yleinen hintataso huomioon ottaen kohtuuton.Sovittelulla […]

Lue artikkeli

Testamentin virhe

Testamentin virhe, niin sanottu tahtovirhe, voi olla kyseessä kun testamentin tekijä on taivuteltu tekemään testamentti tai kun testamentin tekijältä puuttuu kelpoisuus laatia testamentti. Tällöin oikeustoimi voi olla mahdollista peräyttää tai mitätöidä. Oikeustoimet voidaan jakaa kahteen ryhmään termein inter vivos ja mortis causa. Suomeksi termit tarkoittavat elävien kesken ja kuoleman sattuessa. Tahtovirhe voi tulla kyseeseen niin […]

Lue artikkeli

Omaisuuden jako avioerossa

Avioliittolain mukaan, kun avioeroa koskeva asia on vireillä tai kun avioliitto on purkautunut, on toimitettava omaisuuden ositus, jos puoliso sitä vaatii. Avioerossa suoritetaan ositus, jossa erotellaan aviopuolisoiden omaisuus ja toteutetaan puolisoiden avio-oikeus. Osituksessa vahvistetaan sitovasti, kuinka paljon kumpikin puoliso saa avio-oikeuden alaista omaisuutta ja yksilöidään tämä omaisuus. Ositus voidaan toteuttaa puolisoiden sopimukseen perustuvana sopimusosituksena, tai […]

Lue artikkeli

Tekijänoikeus – taiteileminen voi olla omaisuutta

Kun nuori aloittaa näyttelemisen, laulamisen, kirjoittamisen tai minkä tahansa taiteen tekemisen, ja alkaa haaveilla siitä ammattia itselleen, ei varmasti tule ensimmäiseksi ajatelleeksi taiteilijuuden kaikkia ulottuvuuksia. Taiteilijuus on kuitenkin laajempi asia kuin taiteen tekeminen – vaikka se tietysti on tekijälleen tärkein asia. Kyseessä voi olla lopulta ammatti, jonka pitäisi elättää tekijänsä. Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on […]

Lue artikkeli

Silkkitie takavarikko

Viranomaiset ovat takavarikoineet Tor-verkossa toimineen Silkkitie ja Valhalla-nimillä toimineen kauppapaikan palvelimen vuoden 2019 alkupuolella. Kauppaa sivustolla on käyty huumaus-, doping- ja lääkeaineilla sekä aseilla arviolta kymmenien miljoonien eurojen edestä. Takavarikoidulta palvelimelta on tähän asti selvitetty jo yli 7000 kauppapaikalla asioineen henkilön henkilöllisyys, mutta lisää henkilötietojen paljastuksia on odotettavissa kunhan tutkinta etenee. Poliisin mukaan tuhannet rikosepäilyt […]

Lue artikkeli

Asianajotoimisto VisionLaw sosiaalisessa mediassa

VisionLaw on helposti lähestyttävä asianajotoimisto, olemme läsnä kaikkialla siellä, missä ihmisetkin ovat. Meihin voit törmätä kotisivujen lisäksi monissa erilaisissa yhteyksissä, kuten koulutustilaisuuksissa, messuilla, urheilutapahtumissa sekä tietenkin sosiaalisessa mediassa. Somessa me olemme läsnä Facebookissa, Instagramissa ja nyt myös LinkedIn -palvelussa. Yhteydenpito on myös helppoa ja vaivatonta, kun saat meihin yhteyden puhelimen lisäksi sähköpostilla, kotisivujen yhteydenottokaavakkeella, tekstarilla, whatsup- […]

Lue artikkeli

Reklamaatio eli virheilmoitus asuntokaupassa

Lain mukaan reklamaatio eli virheilmoitus asuntokaupassa on tehtävä kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun se on havaittu tai se olisi pitänyt havaita. Oikeuskäytännössä kohtuullisena aikana on pidetty enintään 3-4 kuukauden aikaa, ostajalla täytyy olla sen verran aikaa, että hän pääsee selville virheestä ja sen merkityksestä. Uuden ja käytetyn asunnon kaupassa sovelletaan eri virhesäännöksiä. Asuntokaupan virhe käytetyn […]

Lue artikkeli

Lähestymiskielto ja sen hakeminen

Lähestymiskiellon hakeminen suojaksesi on perusteltua silloin, kun pelkäät turvallisuutesi puolesta. Lähestymiskieltoa voidaan hakea sille,  joka uhkaa sinun henkeä, terveyttä, vapautta tai rauhaa. Lähestymiskielto tarkoittaa sitä, että henkesi, terveytesi, vapautesi tai rauhasi suojaamiseksi voidaan jotakuta toista kieltää ottamasta sinuun yhteyttä. Lähestymiskielto voi olla perusmuotoinen-, laajennettu tai perheen sisäinen lähestymiskielto. Perusmuotoinen lähestymiskielto Perusmuotoisella lähestymiskiellolla tarkoitetaan sitä, että […]

Lue artikkeli

Irtisanominen koeajalla

Koeaikana kumpikin osapuoli voi purkaa työsuhteen, jolloin lakimääräistä irtisanomisaikaa ei noudateta. Työntekijä jää siis vaille normaalia irtisanomissuojaa, mutta ei toisaalta ole velvollinen myöskään työskentelemään irtisanomisaikaa yrityksessä. Irtisanominen koeajalla eli koeaikapurku päättää työsuhteen heti. Milloin työsopimus voidaan purkaa koeaikana? Koeaikapurkuun ei tarvita erityisiä perusteita. Jos työntekijä perusteet pyytää, täytyy ne hänelle ilmoittaa. Perusteena pelkkä “koeaika” ei […]

Lue artikkeli

LAPSEN HUOLTO, ASUMINEN, TAPAAMISOIKEUS JA ELATUSAPU

Lapsen huolto, asuminen, tapaamisoikeus ja elatusapu ovat asioita, joita lapsen vanhemmat joutuvat miettimään, mikäli lapsen vanhemmat ovat eroamassa tai eronneet. Lapsen huolto, tapaamisoikeus, asuminen ja elatus turvataan parisuhteen päättyessä yleensä sopimuksin. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, asumisesta sekä lapsen elatuksesta on säädetty omat lakinsa. YKSINHUOLTO VAI YHTEISHUOLTO? Avioerosta huolimatta puolisot yleensä jatkavat lapsensa yhteishuoltajina, mikä on […]

Lue artikkeli

Perinnöstä luopuminen ja ulosotto

Olet saamassa perinnön mutta sinulla on paljon velkoja ulosotossa. Voidaanko perinnön meneminen velkojille laillisesti estää ja jäävätkö velkojat nuolemaan näppejään? Perinnöstä luopuminen on mahdollista sekä perittävän eläessä, että perittävän kuoltua. Perinnöstä luopumista harkitsevan on syytä toimia nopeasti, varsinkin perittävän kuoleman jälkeisessä luopumisessa. Voidaanko perintö ulosmitata ja voiko tämän jotenkin välttää, lue artikkelimme perinnöstä luopuminen ja […]

Lue artikkeli

Liukastumisvahinko ja sen korvaaminen

Talviset kelit lisäävät erilaisten liukastumisvahinkojen määrää ja niihin liittyvien korvausvaatimusten selvittelyä. Hyvällä tuurilla liukastumisesta voi selvitä pelkällä säikähdyksellä ja mustelmilla, mutta pahimmillaan liukastumisesta seuraa vakavia henkilövahinkoja. Varsin usein liukastumisvahinko aiheuttaa sairaala- ja hoitokuluja sekä mahdollisesti myös ansionmenetystä ja muita välillisiä kuluja.  Tällöin korostuvat vastuu- ja vahingonkorvauskysymykset siitä, kuka on vastuussa liukastumisvahingosta ja miten aiheutuneet vahingot […]

Lue artikkeli

Salassapitosopimukset ja kilpailukieltosopimus

Uusi liikesalaisuuslaki astui voimaan elokuussa 2018. Uudessa laissa määritellään tarkemmin liikesalaisuuden käsite sekä lisättiin tuomioistuimien keinovalikoimaa liikesalaisuuksien lainvastaisesta hyödyntämisestä. Vireillä on myös kilpailukieltoja koskevien säädösten muuttaminen, sillä kilpailukieltojen käyttö työsopimuksissa ja johtajasopimuksissa on viime vuosina yleistynyt kovasti. Salassapitosopimukset, kilpailukieltosopimus sekä liikesalaisuuksien sääntely ovatkin nyt suurten muutosten alla. Uudistusten tavoitteena on toisaalta estää se, ettei työntekijän […]

Lue artikkeli

Konkurssi ja yrityssaneeraus

Konkurssi ja yrityssaneeraus ovat asioita, joista jokaisen yrittäjän on hyvä tietää ainakin perusasiat. Kesällä 2018 konkurssi- ja yrityssaneerausrekisterin tiedot tulivat maksuttomiksi kaikkien saataville. Rekisteristä voit helposti tarkistaa, onko sopimuskumppanisi tai hakemasi yritys konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyn alla. Konkurssi ja yrityssaneeraus menettelynä selviää tästä artikkelista. Miten käy sopimuksille konkurssissa ja yrityssaneerauksissa? Konkurssimenettelyn yhteydessä on noudatetaan sopimusjatkuvuuden periaatetta, […]

Lue artikkeli

Testamentin teko – Näin testamentti tehdään

Testamentin teko saattaa kuulostaa hankalalta mutta kun luet tämän artikkelin, saat hyvän yleiskuvan testamentista sekä testamentin laatimisesta. Testamentin voi laatia joko itse tai lakimiehen avustuksella. Jälkimmäisessä tapauksessa testamentin tekijän tahto tulee usein selkeämmin kirjattua ja tilaisuudessa tehdyt muistiinpanot auttavat myös mahdollisessa testamentin tulkintariidoissa. Mikä on testamentti Testamentti on ainoa asiakirja, jolla voi tehokkaasti määrätä omaisuudesta […]

Lue artikkeli

Sosiaalinen media ja tekijänoikeus

”Näet upean kuvan Instagramissa, otat siitä screenshotin ja jaat sen seinällesi, jossa 600 kaveriasi näkevät sen. Olet lukenut ajatuksia herättävän blogitekstin ja haluat jakaa mielipidekirjoituksen tästä somesta”. Tunnetko somen pelisäännöt, mitä sosiaalisessa mediassa saa ja mitä siellä ei saa tehdä? Lue alta lisää, mitä tekijänoikeus kysymyksiä ihan tavalliset somen postaukset voivat aiheuttaa. Kirjoitetun tekstin tai […]

Lue artikkeli

Open chat
1
Hei, kuinka voimme auttaa? Kerro asiasi - lakimies vastaa mahdollisimman pian :)